Turun osakilpailu avoin yleisölle!

Varsinais-Suomen siirryttyä pois koronan leviämisvaiheesta muutama päivä sitten, järjestävät tahot Fore ja Prodigy Disc saivat Turun kaupungilta yleisöluvan Turun osakilpailulle.

Yleisö on siis tervetullut Aninkaisen frisbeegolfpuistoon seuraamaan perjantaina klo 8.00 alkavaa Prodigy Disc Pro Tour -osakilpailua.

Yleisölupa edellyttää, että turvavälien pitäminen onnistuu, eli yleisön tulee pitää turvvälit toisiinsa ja etenkin pelaajiin peliä seuratessa ja alueella liikkuessa. Lisäksi käsihygieniaa tulee noudattaa yleistiloissa kuten wc-tiloissa. Lähikontakteissa suositellaan myös maskeja. Pyydämme pidättäytymään myös yhteiskuvista pelaajien kanssa sekä kättelyistä, ylävitosista yms pelaajien kanssa.

Paikalla on järjestyksenvalvojia, mutta SFL ja kisanjärjestäjät vetoavat yleisöön, että ohjeita noudatetaan. Otetaan perjantai siis testinä – mikäli hommat sujuvat, pääsee yleisö nauttimaan huippufrisbeegolfista myös lauantaina ja sunnuntaina. Mutta jos turvallisuudessa ilmenee ongelmia tai riskejä, jatketaan kisat loppuun ilman yleisöä.

Alueella ei ole yleisöpysäköintiä, joten järjestäjä toivoo että saavutaan julkisilla, pyörällä, jalkaisin tai pysäköidään muualle.

Vielä kerran: tervetuloa katsomaan huippu-urheilua radalle!