Turun osakilpailussa haettiin asetelmia

Frisbeegolfin kotimaisen kärkikiertueen Prodigy Disc Pro Tourin kauden kolmas osakilpailu starttasi perjantaina helteisessä säässä Aninkaisen frisbeegolfradalla.

Avoimen luokan kärjessä Seppo Paju huippukierroksella

Turun kisan voittoa puolustava Seppo Paju iski heti aamun ensimmäisissä ryhmissä sellaisen tuloksen tauluun, että ei jäänyt epäilystä siitä kuka on ennakkosuosikki. Kotiradallaan pelaava Turun Forea edustava Paju pelasi virheettömän kierroksen (-13) ja johtaa ensimmäisen kierroksen jälkeen 2 heitolla toisena olevaa Luukas Rokkasta ja peräti 4 heittoa jaetulle kolmannelle sijalle pelanneita Joona Heinästä ja Elias Luukkosta. Tourin kärkinimet Väinö Mäkelä (-8) ja Lauri Lehtinen (-6) ovat hekin hyvissä iskuasemissa.

Paju kertoi heittopelinsä olleen tänään huippuluokkaa. ”Heitto oli ehdoton vahvuus ja puttikin kiitettävää. Heitoissa ei tullut epäonnistumisia joten ei tarvinnu putilla loistaa.”

Naisten luokassa Salonen ja Blomroos odotetusti keulilla

Naisten maailmanlistan kakkonen Eveliina Salonen ja listan kutonen Henna Blomroos käyvät jälleen kerran tasapäistä kisaa voitosta. Ensimmäisen kierroksen kaksikko pelasi aivan rinta rinnan, kunnes Salonen (-2) otti 3 heittoa hyvää Blomroosiin (E) kolmella viimeisellä väylällä. Eroa on 2 heittoa lähdettäessä toiselle kierrokselle.

Masters 40-luokassa paikalliset kärjessä

Nelikymppisissä Talin kisan voittanut turkulainen Tapani Aulu (Tomoottajat Disc Golf) aloitti kierroksen tuplabogeylla, mutta pelasi loput väylät puhtaasti ja otti kärkipaikan tuloksella -5. Toisena on paimiolainen, turkulaista 7k:ta edustava Kalle Savonen (-3) yhdessä loimaalaisen Kimmo Lehtosen kanssa (-3).

Naisten masterluokassa Susanna Virtanen (+7) johtaa Nina Rajalaa (+8) heitolla ja Riitta Savolaista kuudella heitolla. Kaikki on siis auki myös FP40-luokassa.

MP50-luokassa on huipputasaista kuten aina. Kärjessä toiselle kierrokselle lähtee Jouni Leskinen (+1), mutta hänen takanaan on peräti 9 pelaajaa 5 heiton sisällä.

MP60-luokassa Marko Timonen on sen sijaan vakuuttavassa 8 heiton johdossa Seppo Kuikkaan ja Jari Väyryseen nähden.

Turun osakilpailu avoin yleisölle

Varsinais-Suomen siirryttyä pois koronan leviämisvaiheesta muutama päivä sitten, järjestävät tahot Fore ja Prodigy Disc saivat Turun kaupungilta yleisöluvan Turun osakilpailulle.Yleisö on tervetullut Aninkaisen frisbeegolfpuistoon seuraamaan kilpailua.

Alueella ei ole yleisöpysäköintiä, joten järjestäjä toivoo että saavutaan julkisilla, pyörällä, jalkaisin tai pysäköidään muualle.

Livetulospalvelu

Sosiaalinen media

Videotuotanto

  • Jokaiselta osakilpailupäivältä tuotetaan videomateriaalia. Videot kultakin kilpailupäivältä julkaistaan jälkituotantona muutaman päivän sisällä päivän päättymisestä: 2 ryhmää MPO:ta ja 1 ryhmä FPO:ta
  • Videotuotantoa julkaistaan Youtube-kanavilla: Natural Born Disc Golfer ja Disc Golf Finland

Kilpailukoosteet

  • Suomenkieliset tiedotteet kunkin kisapäivän tapahtumista julkaistaan kiertueen nettisivuilla

Tourin yhteispisteet

https://discgolfmetrix.com/1591810